Mikä tekee ihmisestä epäilyttävän näköisen? Joku turvatarkastuksessa elämäntyönsä tehnyt tai tällä hetkellä tekevä voisi valaista tyhmää.
Mulla oli lentopelko vuosia. Niin voimakas, että ei lennetty. No toisaalta, kun aikaansaa kuusi lasta, niin onhan siinä tietty normi-ihmiselle rahanmenoakin sen verran, että ruotsinlaivaa kauemmas ei juuri tarvitse valuuttaansa kuskatakaan. Laivalle olen aina kyennyt menemään, koska osaan kuitenkin uida. (eikä tarvitse nyt hymistellä siitä, että uppoava laiva imaisee mukanaan tai jäädyt sinne kylmään veteen. Tiedetään.) Lentää en ole osannut koskaan, joten ajatus mahdollisesta alaspäin syöksymisestä ei ole viehättänyt. Toki olen myös ruokkinut itselläni kaiken maailman pimeän, murhaajan, hiiviskelijän, lentokoneturman/kaappauksen pelkoja lukemalla liki vain ja ainoastaan dekkareita. Paljon dekkareita, murhia, onnettomuuksia ja kauheuksia.
Melkein neljäkymppiä sain täyteen vuosia ennen kuin ensimmäisen kerran iski sellainen olo, että maailmalle on päästävä. Lentopelko tai ei, niin suunnistettiin nykyisen eksän kanssa Lontooseen. Sinne oli just sopivan vähän aikaa lentokoneessa, niin että arvelin selviäväni sekoamatta.
Lentohan sujui hyvin, koska koneessa oli nainen, joka liki kirkui lähdössä ja joka kerta, kun turvavyövalo syttyi. Siihen nähden itse olin Mrs. Cool, koska minähän en naamallani näytä, että pelottaa! Kentällä passitarkastus moitteetta läpi. Ja se sitten taisikin olla ainoa kerta. Oltiin menossa laukkujen noutopaikkaan, kun vartija pysäytti. ”Passi, kiitos.” Hämmästyneenä ojensin passin. Jouduin selvittelemään siinä sitten, että mistä tullaan ja miksi ja kuinka kauan viivytään. Lopulta vartija ojensi vastahakoisesti passin takaisin.
Paluumatkalla turvatarkastuksessa minut ratsattiin, satunnaisotanta kuulemma.
Nykyisen ihanan mieheni kanssa aika paljon matkustetaan siihen nähden, että eräs ei pidä lentämisestä eikä oikein jaksaisi istua paikoillaan vaadittua aikaa. Matkakohteet ovat vaihdelleet, lentojen pituus ja rouvan jaksaminen niin ikään. Mutta se, mikä toistuu joka kentällä joka turvatarkastuksessa, on, että eräs tietty lyhyenpuoleinen kiharatukkainen nainen saa päättäväisen ohjauksen sivummaksi. Koska täytyyhän niitä satunnaisotantoja olla.
Ekalla matkalla jenkkeihin minut –of course– vedettiin sivummas ja taputeltiin nätisti puolelta jos toiseltakin. Lopuksi jouduttiin suurella vaivalla skannaamaan hälytys pois heiluttelemalla skannerilaitetta käsieni ympärillä. Toisella yrittämällä skanneri hyväksyi vapauttamiseni. Seuraavalla kerralla pääsin turvatarkastuksen läpi, mutta viisumikone ei hyväksynyt minua. Ei muuta kuin jonottamaan henk.kohtaiseen tarkastukseen. Miehelle huutelivat, että sinä olet päässyt läpi, tule pois sieltä jonosta, mutten päästänyt. ”Et kyllä jätä mua tähän yksin….!”parahdin. Ties mihin olisivat raahanneet kidutettavaksi.
Paras -tai oudoin- tapahtui noin 4 vuotta sitten. Turvatarkastus, pikkurouvan taputtelut luonnollisesti käytiin läpi. Sitten lipputarkastukseen portille, jes, ei muuta kuin koneeseen menevään putkeen reippain askelin muiden ihmisten perässä. Ja kas! Ennen kuin pääsin koneeseen asti, vartija seisoskeli siellä putken päässä ja vinkkasi, että sinä siellä. Tarkistettiin siinä sitten, jotta onko tämä ihminen lentokelpoinen vai ei ja mitäs siellä kassissa Almalla onkaan.
Kesällä lennettiin Milanoon ja sieltä onneksi moottoripyörällä läpi Euroopan kotiin, joten passitarkastuksia ei juuri ollut. Mennessä lentokentällä pääsin turvaporteista läpi, hups vain. Hihnalla kuitenkin kyllästyneen näköinen tarkastaja halusi lääppiä tavarani pyyhkeellä, jolla kuulemma räjähteistä etsitään merkkejä. ”Satunnaisotanta”, hän mutisi. ”Teille satunnaisotanta, mulle rutiinia”, tokaisin.
Ei liene tarvitse erikseen mainita, että joka ikinen kerta mies kävelee kaikessa rauhassa läpi tarkastuksista kenenkään sen kummemmin kiinnittämättä huomiota. Joten on aivan varmaa kummalle meistä kätkettäisi ne salakuljetettavat tavarat jos tarvetta olisi!
Joku sanoi, että olen perussyyllisen oloinen. Minäkö? Ihminen, joka kerran kadotti ostamansa nonparelli-purkin, käski eksän käydä narisemassa siitä kaupassa, jotta saatiin uusi *kun se unohtui tänne kassalle.* No löysipä ihminen auton lattialta seuraavana päivänä sen alkuperäisen ja tunnontuskissaan anteeksipyytelevänä kävi asioikseen viemässä purkin takaisin, kun viekkaudella ja vääryydellä oli itselleen uuden saanut. Ihminen, joka sai alennusta Miamissa löydettyään nahkatakista virheen ja hotellilla tajuttuaan sen olleenkin tarkoituksellinen ommel, olisi käynyt oikaisemassa aiheuttamansa vääryyden, ellei mies olisi kieltänyt. Sitä parinkymmenen dollarin taakkaa kannan mustassa sielussani ikuisesti.
Täytyy kyllä myöntää, että urheilutapahtumissa olen joskus kapinallisena salakuljettanut alkoholia katsomoon, just sen takia, kun aina syynätään. (En tukassani, jos jollekin se tuli mieleen)
Siitäs saivat, buahhahhaa. Ratsatun kosto on kauhea.