Kuuden lapsen kanssa sitä on ehtinyt istua jos jonkinlaisessa päiväkoti/koulukeskustelussa vuosien varrella. Neljä poikaa ja kaksi tyttöä ovat saaneet kukin omanlaistaan palautetta. Jokaisen kohdalla on joka tapauksessa vähintään kerran kuultu lause ”mutta siirtymätilanteet ovat hieman vaikeita.” Ahaa…! Ryiskelen siinä yleensä hetken ja mutisen jotain isän puolen geeneistä. Läpi on menny tähän asti.
Vietimme kahden joulua Miamissa. Takaisin tullessa mies iloitsi, kun saatiin suora lento. Mua hirvitti jo etukäteen.
Hyvällä tuurilla viereinen paikkani oli tyhjä, vaikka 156 sentin pituudella mahtuu muutenkin istumaan ilman sen suurempaa järjestelyä. Ekat 1,5 h kuluivat toimintaleffan parissa. Sen jälkeen alkoi piina. Jalkoja nyki. Asento oli huono miten päin tahansa. Nostin koivet tyhjälle istuimelle. Laskin alas. Nojasin mieheen. Kävin vessassa, jonka jälkeen istuin rauhassa melkein kymmenen minuuttia. Sitten taas muurahaiskomppania juoksi mielikuvituksessa ympäri kroppaa. Jalkapohjat kuumotti, suuta kuivasi. Sääret kramppasi. Nousin istumaan kuin kirkossa. Lysähdin takaisin. Aaaaargh!
Yhdeksän hiton tuntia kiemursin ja kihisin. Mitä teki mies? Istui tyynesti vieressä. Lueskeli, nukkui välillä. Tarjosi kainaloa, tyynyään ja huopaansa. Silitti ja suukotteli, ”voi sua rakas”. (Mikä sitä vaivaa? Minä olisin läpsäissyt itseäni. Lujaa.)
Oltiin perjantaina oopperassa katsomassa Figaron häät. Odotin näytöstä monta kuukautta innoissani. Hiukan silti alkoi mietityttää, kun tajusin esityksen kestävän 3h20min.
Hyvinhän se meni. Aluksi häiritsi, kun tenori lauloi 8 minuuttia yhteen putkeen ja suomennoksessa näytöllä luki ”olen kreivi.” ( tai jotain vastaavaa.) KAMOON!! Takuulla moiseen luritukseen mahtui muitakin sanoja??
Väliajan jälkeen jalkoihin iski kramppeja ja pistelyä, ahteri puutui. Vaihdoin jalkaa toisen päälle joka minuutin välein. Viimeiset hoilaukset tuntuivat kestävän ikuisuuden. Lopulta aplodeerausta 30 kertaa ja äkkiä takamus ylös penkistä. Helpotus!
Meiltä on kauppakeskus Jumboon lyhimmillään kymmenen minuutin matka. Viime viikolla kehä3:lla oli ruuhkaa. Kiersin pikkuteitä ja matkaan meni puoli tuntia. Ihan sama, eipä tarvinnut seistä autojonossa…
Lukiossa saksan kokeen jälkeen sai aina lähteä heti sen tehtyään, vaikka olisi ollut kaksoistunti. Kävelin vaikka -20 asteen pakkasessa 5 kilometrin matkan, ettei tarvinnut istua ja odottaa seuraavaa bussia melkein tuntia. Kotiin ehdin samaan aikaan, kun bussia odottaneet.
Joten ei ole mulle siirtymätilanteet vaikeita. Niiden odottaminen on.