Eläminen tuo kipua

Tämän artikkelin tarkoituksena ei ole retostella kipeällä asialla. Itselleni helpointa on vain saada asiat sanoiksi.

Se ei tapahtunut meille. Ollaan hengissä. Lapset ovat hengissä. Eräs perhe sen sijaan meni rikki. Yksi siinä perheessä päätti, ettei jaksa elää. Teki jotain peruuttamatonta itselleen yhdessä silmänräpäyksessä.

Menetti oman huomisensa, särki perheensä nykyhetken ja jätti heidän tulevaisuuteensa suuren särön. Piirsi veitsenterävät naarmut tiettyyn päivämäärään niin, että se heijastuu kalenterista kaikkien päivien keskeltä surua tihkuen. Ja tietty kellonaika jokaisessa päivässä kertoo, että siitä hetkestä on kulunut yksi kaksikymmentäneljätuntinen eteenpäin ilman yhtä nuorta elämää.

Järkytys ja epäusko teosta meillä muillakin, joiden perheitä viesti sivuaa. Ahdistus oman lapsen kohdatessa menetyksen porukassa, joka on ollut täynnä naurua, tsemppiä ja yrittämistä. Oivallus elämän hauraudesta ja tutun ihmisen lopullisesta lähdöstä tuntuu tässä hetkessä kaikista näistä nuorista musertavalta.

Lohduttamisen tarve. Tule lähelle. Pidän ja puristan lujaa, lapseni.

Raastaa sielua ajatella äidin ja isän, suvun tuskaa. En tiedä millään sen kivun voimaa. En tiedä miten toipuvat. Pystyvätkö. Mitä me muut voisimme tajuta sellaisesta; me joiden rakkaat ovat saavutettavissa? Emmekä edes halua ikinä sitä tietää omalla kohdallamme. Kunpa ei heidänkään tarvitsisi.

Pelko iskee myös kaikkien omieni puolesta. Luvatkaa! Puhutaan, autetaan, rakastetaan! Lupaavat. Sittenkin voin vain toivoa, etteivät he säry niin, että muuhun ratkaisuun eivät uskoisi. Saakaa siivet ja tavoittakaa elämän ainutlaatuisuus. Älkää ikinä jättäkö. Älkää. Uskokaa rakkaat vahvuuteenne. Unelmoikaa! Suojaan niin kauan kuin kykenen ja rakastan vielä senkin jälkeen loppuun saakka.

Toivon lohtua, läheisyyttä, voimia ja armollisuutta siihen kotiin, jossa itketään ja kaivataan muita enemmän ja pidempään. Toivon muistoa rakkaudesta.

Kirjoitin alla olevan runon eräälle ihmiselle vuosia sitten. Hän kertoi sen tuoneen joka lukemisella uutta ajateltavaa ja lohdutusta. Toivottavasti.

Koska tuntuu, ettei sanoja vain ole tänään tarpeeksi. Koska kaikkea ei voi korjata.

Keinu, keinu,
huojumatta.
Taivu, taivu,
katkeamatta.
Sukella kohti suurta myrskyä.

Ota voimasi
kalliosta,
ime lämpösi
auringosta.
Anna raivosi pisaroiksi jäähtyä.

Laula laineelle
lempeälle,
rauhoitu hämärään,
elämälle.
Muistaen rakasta sydäntä.